Sunnuntai 15.4.2018

HYVÄ PAIMEN

Tätä päivää, toista pääsiäisen jälkeistä sunnuntaita sanotaan Hyvän paimenen sunnuntaiksi. Monissa kirkoissa tänään saarnataan paimesta ja lammaslaumasta. Jeesus on hyvä paimen, joka pitää huolen lammaslaumasta ja lampaista. Lauma on Jumalan seurakunta. Yksin jätettynä lampaat hajaantuvat laumasta ja eksyvät. Erilleen hajoitettuna lampaat ovat helppoja saaliita petoeläimille. Susi pyrkii ajamaan tavoittelemansa lampaan pois laumasta, jotta voisi helpommin saalistaa sen. Paimen on lampaiden ja lauman selviämiselle välttämättömyys. Paimen pitää petoeläimet loitolla, kun kuljetaan pimeiden laaksojen läpi. Paimen johdattaa nälkäisen lauman viheriöiville niityille ja janoisen lauman virkistävien vesien äärelle. Paimenen suojassa ja turvassa on hyvä levätä matkan rasituksista. Vaikka ylösnoussut Jeesus ei enää näkyvällä tavalla ole ihmisten keskellä, niin silti Hän on seurakunnassaan näkymättömästi vahvasti läsnäoleva ja laumaansa hoitava Hyvä Paimen. Nyt Hän hoitaa laumaansa kirjoitetun ja saarnatun sanan sekä armovälineiden kautta. Lauma, siis seurakunta uskoo, että itse Jumala on läsnä ja toimii Raamatun, kasteen ja ehtoollisen välityksellä. Pyhä Henki synnyttää, ylläpitää ja vahvistaa ihmisten sydämissä uskoa ja luottamusta näkymättömän Hyvän Paimenen läsnäoloon ja huolenpitoon. Kaikki kristityt on kutsuttu heijastamaan tässä maailmassa Hyvän Paimenen mielenlaatua. Erityisesti tähän on kutsuttu seurakuntien paimenet, jotka toimivat Jeesuksen apupaimenina johtaessaan seurakuntia. Heidät on kutsuttu olemaan seurakunnalleen näkyvästi sellaisia paimenia kuin Jeesus on. — Matti S. Nevalainen

Pääsiäispäivä 1.4.2018

KRISTUS NOUSI KUOLLEISTA!

Uskomattoman käsittämätöntä on, että Kristus nousi kuolleista. Käsittämätöntä on myös se, että pääsiäisen sanomassa ei puhuta vain jostakin kauan sitten tapahtuneesta tarinasta, vaan ylösnousemuksella oli käytännöllisen todellisuuden koskettavuus ajallisesti paljon pitemmälle. Raamatussa heti ylösnousemuksen jälkeen Jeesuksen lähipiirin ihmiset saivat kokea ylösnousseen Jeesuksen välittämää turvallisuutta ja rakkautta. Pietari sai kokea anteeksiantamuksen, Magdalan Maria sai kokea uuden alkamisen toivon, Tuomas sai kokea armahtavaisuutta ja ymmärtämystä — epäilijänäkin. Ylösnousseella Kristuksella on yliaikainen käytännöllinen koskettavuus myös tähän päivään. Meidän kannalta olennaista on se, että Kristus liittyy meidän elämäämme elävänä ja juuri tänään uskottavan toivon antavana Vapahtajana. Tämä on mahdollista, koska Jumala on itse asiassa jo muuttanut kaiken paremmaksi ja pyyhkinyt pois ihmiskunnan kyyneleet jo silloin kun Kristus nousi kuolleista. Jumalan tahto on, että me luottaisimme tähän — epäilijöinäkin. Luottamuksessa Jumalaan kasvaa rauha sydämessämme. Sydämen rauhan seurauksena hyvinkin vaikea ja haasteellinen elämä voi saada uuden näkökulman ja uuden suunnan tai sitten vaikeuksien kanssa voi sopeutua elämään tarkoituksellisesti ja onnellisesti. — Matti S. Nevalainen

Sunnuntai 25.3.2018

LÄHELLE AUTTAJAA JA PELASTAJAA

Tänään palmusunnuntaina muistelemme sitä, kun Jeesus ratsasti aasilla kohti Jerusalemia ja kohti pääsiäisen tapahtumia: kärsimystä, kuolemaa, hautaa ja ylösnousemusta. Vaikka palmusunnuntain ratsastus oli matka Jeesuksen kärsimyksiin, niin sen lopullisena päämääränä oli matka kohti Jumalan rauhaa ihmisten sydämissä. Ihmisen rajallinen järki ja vajavainen ymmärrys ei käsitä sitä rakkauden määrää, jota Herramme Jeesus teki pelastuksemme tähden lähtiessään vapaaehtoisesti ratsastamaan aasilla kohti Jerusalemia tapettavaksi. Tuo matka ei ollut ainoastaan Jeesuksen matka. Se oli myös niiden matka, jotka olivat tien varrella ottamassa Jeesusta vastaan heiluttaen palmunoksia ja huutaen hoosiannaa. Palmu on kuoleman voittamisen ja elämän symboli. Hoosianna on kunniahuuto, mutta myös avunhuuto. He olivat ihmisiä, jotka olivat kuulleet Jeesuksen hyvistä teoistaan syntisiä kohtaan. Heille oli syntynyt ilo ja toivo Jeesuksen saapumisesta. Heille oli syttynyt rakkaus Häntä kohtaan ja he pyrkivät pääsemään yhä lähemmäksi omaa auttajaansa ja Vapahtajaansa. He kaipasivat enemmän kuin tämä maallinen elämä voi antaa. Etäämmällä Jeesuksen matkaa seurasi myös toisenlaisia ihmisiä. Heille syntyi murhanhimo, kun näkivät auttajan ja pelastajan olevan tulossa Taivaan valtakunnasta Jerusalemiin. He eivät tarvinneet auttajaa — eivät ainakaan auttajaa Taivaan valtakunnasta. Ehkäpä osa näistä eteemmällä olevista ihmisistäkin tuli lähemmäksi Jeesusta ja joutui Hänen rakkautensa sytyttämiksi. Siinä mielessä tuo Jeesuksen matka on myös meidän omassa sisimmässämme tapahtuva matka tänään. Mekin joudumme kukin omassa sydämessämme punnitsemaan asennoitumisemme Jeesusta kohtaan. Jäänkö etäämmälle vai menenkö lähemmäksi? Rakkaus Vapahtajaa kohtaan syntyy ja usko Häneen vahvistuu lähellä Häntä. — Matti S. Nevalainen

Sunnuntai 11.3.2018

ELÄMÄN LEIPÄÄ KOKONAISVALTAISESTI

Tätä sunnuntaipäivää, joka on puolivälissä pääsiäistä edeltävää paastonaikaa nimitetään leipäsunnuntaiksi. Monissa saarnoissa tänään puhutaan ihmisten tarvitsemasta hengellisestä ravinnosta. Jeesus sanoi olevansa elämän leipä: ”Minä olen elämän leipä ..... se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti.” (Joh. 6:48-58). Jeesus kyllä osoitti ja Raamattu antaa ymmärtää monessakin kertomuksessa, että ihmisen tulee myös huolehtia oman itsensä ja muiden ihmisten ruumiin ravinnosta. Eräs Jeesuksen pitämä saarna ei sisältänyt kovin paljon puhetta, mutta oli sitäkin vaikuttavampi — silloin Hän teki ruokkimisihmeen ravitsemalla viiden tuhannen nälkäisen ihmisen inhimillisesti katsoen riittämättömällä ruokamäärällä (Joh. 6:1-15). Itse asiassa elämän leipää ei tulisi jakaa pelkkinä sanoina. Kaikki kristilliseen laupeudentyöhön kuuluva huolehtiminen ja ihmisen elämän selviytymisen kannalta välttämätön on lähtöisin samasta taikinasta. Leivät vain ovat eri muotoisia. Jotkut leivät ravitsevat ihmistä ensisijaisesti hengellisesti, jotkut ravitsevat ensisijaisesti ihmisen mieltä psyykkisesti, jotkut leivät ravitsevat fyysisesti ihmisen ruumista. Siksi seurakunnissa on koettu tärkeäksi sanan ja ehtoollisleivän lisäksi jakaa myös leipää ruumiin ravinnoksi ja tukea avun tarpeessa olevaa ihmistä muutenkin kokonaisvaltaisesti. Ehtoollisleipäjonojen lisäksi myös leipäjonot ovat näköjään tulleet jäädäkseen monen kaupunkiseurakunnan säännölliseen toimintaan. Taivas avautuu tähän maailmaan kokonaisvaltaisen välittämisen ja vuorovaikutuksen kautta. Tulihan Jumalakin ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa ja lähelle ihmistä kokonaisvaltaisesti. Nyt me olemme Kristuksen ruumiin jäseninä toinen toisemme kokonaisvaltaisia leipiä ja ruokkimisihmeen toteuttajia. — Matti S. Nevalainen

Sunnuntai 4.2.2018

SIMEON JAKSOI ODOTTAA

Tänään kynttilänpäivän raamatullisena aiheena on Jeesuksen Kristuksen jumalallisen kirkkauden säteily. Kun Jeesus-vauva oli kuukauden ikäinen, Maria ja Joosef veivät Jeesuksen Jerusalemin temppeliin. Siellä Jeesuksen vanhemmat kohtasivat vanhan hurskaan ja jumalaapelkäävän miehen nimeltä Simeon, joka oli jo kauan ja hartaasti odottanut Israelille luvattua lohdutusta ja maailman pelastajaa. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, että hän tulisi näkemään Pelastajan ennen kuolemaansa ja hän oli uskonut ja luottanut näin tapahtuvan. Vanha Simeon oli ehkä odottanut hyvinkin kauan saadakseen nähdä elämänsä tärkeimmän päivän. Hän oli tullut ties kuinka monta kertaa etsimään Vapahtajaa temppelistä. Viimein se toteutui. Hän otti Jeesus-vauvan syliinsä ja ylisti Jumalaa pelastuksen lahjasta. Itse asiassa mekin aina ylistäessämme jatkamme tätä samaa Simeonin ylistystä ilosanomasta. Samalla tavalla mekin menemme kirkkoon etsimään, kohtaamaan ja "näkemään" Vapahtajan, joka antaisi meille toivon. Mitä kertomus Simeonista opettaa meidän hengelliselle elämälle? Se on Simeonin usko – se on Simeonin odottava ja kestävä usko, joka tarrautui Jumalan lupauksiin. Kuka jaksaa odottaa? Miksi Simeon jaksoi odottaa? Simeon jaksoi odottaa, koska hän oli uuden toivon ja lohdutuksen tarpeessa. Simeon jaksoi odottaa, koska Jumalan Henki antoi hänelle kyvyn nähdä tulevaisuutta pintaa syvemmältä. Simeon jaksoi odottaa, koska hän hengen silmin näki kaiken elämänkulun takana Luojan sunnitelman. — Matti S. Nevalainen

Sunnuntai 21.1.2018

JEESUS HERÄTTÄÄ USKOA

Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. Näin usko on määritelty Raamatussa (Hepr.11:1). Jeesus antaa uskon ja Pyhä Henki vahvistaa uskoa, kun elämme Jumalan lapsina. Käytännössä tämä tapahtuu siten, että luottamus Jumalan lupauksiin vahvistuu Jumalan Sanaa lukemalla ja kuulemalla. Uskomme vahvistuu seurakuntayhteydessä. Meissä itsessämme ei ole uskoa, mutta Pyhä Henki tekee uskostamme totta ja elävää. Emme voi myöskään herättää sitä toisissa. Mitä usko on? Se ei ole seurakunnan keskellä saatu tunnetila. Sitäkin jotkut pitävät jonkinlaisena uskona. Mutta sellainen usko osoittautuu arkielämän keskellä kirkon seinien ulkopuolella vähäiseksi. Uskossa ei ole kysymys sellaisesta sydämen tilasta, jonka ihminen voisi omilla ajatuksillaan ja tunteillaan synnyttää sisimpäänsä. Usko on suhde kahden persoonan välillä – epäuskossa on kysymys epäluottamussuhteesta ja uskossa on kysymys luottamussuhteesta. Ihmissuhteissa luottamussuhde syntyy puhumisen ja keskustelun (myös kirjallisen puhumisen) välityksellä kahden ihmisen välisessä vuorovaikutuksessa. Toisesta ihmisestä, esimerkiksi presidenttiehdokkaasta voi median välityksellä saada paljonkin ennakkotietoja ja odotuksia, mutta varsinainen luottamussuhde syntyy henkilökohtaisessa puheen vuorovaikutuksessa. Siksi ehdokkaat kaikissa vaaleissa pyrkivät tekemään mahdollisimman paljon vaalityötä kirjoittamalla lehdissä, puhumalla radiossa ja televisiossa sekä tapaamalla ihmisiä. Näin on myös usko ja luottamus Jumalaan. Jumala on tullut tänne alas ihmiseksi Jeesuksessa puhumaan meille ihmisille. He, jotka avautuvat tällä Jumalan puheelle ja antautuvat tähän Jumalan ja ihmisen väliseen suhteeseen Jeesuksen kautta, saavat oppia tuntemaan Jumalaa. Tätä Jumalan puhetta meille on tarjolla seurakunnan keskellä lukemisen kautta Raamatussa ja puheen kautta sanan saarnassa. Näin tulemme tuntemaan uskon sisällön ja pitämään sitä luotettavana. Mutta silloin kun uskon totena pitäminen joutuu ihmiselämässä koetukselle, on seurakunnassa tarjolla ehtoollinen. Siinä Pyhä Henki salatulla tavalla antaa Kristuksen ruumiin ja veren voimaksemme ja uskomme vahvistukseksi. — Matti S. Nevalainen

Sunnuntai 14.1.2018

PUHU HERRA, PALVELIJASI KUULEE!

Kristikunnassa on näiden kahden vuosituhannen aikana tavalla tai toisella keskusteltu ja väitelty Kristuksen ja koko Jumalan valtakunnan kahdesta luonnosta. Ensimmäisten kristittyjen ja alkukirkon aikana väiteltiin siitä, onko Jeesus kokonaan ihminen vai kokonaan Jumala, oliko Hän ensin ihminen ja sitten Jumala, onko Hän puoliksi ihminen ja puoliksi Jumala vai onko Jeesus samanaikaisesti molempia. Lopulta tuli tarve muotoilla tälle ongelmalle käsitteellinen ratkaisu, joka voitaisiin ilmaista ja toistaa kirkossa tiivistetysti. Muodostui Nikean uskontunnustus, jossa määriteltiin Jeesuksen Kristuksen olevan sekä tosi ihminen että tosi Jumala. Näitä kumpaakin yhtä täydesti ja molempia yhtä aikaa. Myöhemmin kristikunnassa on väitelty mm. siitä, onko Raamatun sana ihmisen puhetta Jumalasta vai onko se Jumalan puhetta ihmisille. Nykyään keskustellaan siitä, onko Raamatun sanoma aikaan ja kulttuuriin sidottua ja näin ollen tulkittavissa uudelleen. Vai onko niin, että Raamattu on ikuisen Jumalan muuttumatonta sanomaa. Luther ymmärsi tämän asian niin, että Raamatun sanomaan voidaan soveltaa samaa Kristuksen kahden luonnon määritelmää kuin Nikean tunnustuksessa. Raaamattukin on samanaikaisesti ihmisen puhetta, mutta samanaikaisesti se on Jumalan sanaa: se on muodoltaan ihmisen puhetta, mutta sisällöltään Jumalan sanomaa. Koska sanoman sisältönä on Jumalan puhe ja puhuttelu meille ihmisille, niin asenne Raamatun äärellä pitäisi olla: "Puhu sinä Herra, palvelijasi kuuntelee." Siinä kuulijan on tehtävä sydämessään tilaa Jumalan sanomalle ja luovuttava omista itsekkäistä odotuksistaan ja vaatimuksistaan. Näin sydämeen tulee Raamattua lukemalla ja evankeliumin kuuntelemisen välityksellä tilaa Kristuksen todelliselle armolle, rakkaudelle ja totuudelle. — Matti S. Nevalainen

Torstai 11.1.2018

PELASTUSVARMUUS

Laulussa sanotaan: "Siunattu varmuus Jeesus on mun, oi mikä riemu pelastetun." Varmuus ... pelastusvarmuus .... mikä se sellainen on? Onko se varma sydämen ääni vai onko se selvä järjen ääni? Ehkä siinä on näitäkin kokemuksia, mutta pohjimmiltaan tuo siunattu varmuus on asenne ja hengellisen katseen suunta. Se syntyy ainoastaan siitä, että ihmisen katse kääntyy pois omasta itsestään ja omista uskontöistään kohti Jumalan sanan muuttumattomia lupauksia. Jumalan lupauksiin sidottu toivo on sitä uskoa, joka kestää ja on varmaa. Millään muulla tavoin emme voi rauhallisella mielellä ajatella iankaikkista elämää omalle kohdallemme. Sielujemme pelastuksen periaate on tämä: jos uskomme ja turvaudumme Jeesuksen lunastukseen omalla kohdallamme, niin ei voi olla muuta mahdollisuutta kuin pelastua. Tämä on seurausta siitä, että lunnaat sielumme pelastumista varten ovat hyvin suuret. Jumala ei voi hyljätä meitä noiden lunnaiden tähden ja toisaalta Jumala ei voi myöskään hyljätä noita lunnaita meidän syntisyytemme tähden. "Siunattu varmuus" ei ole sitä, että jotenkin tietäisin olevani oman vahvan ja elävän uskoni vuoksi Jumalan mielen mukainen. Se on sitä, että tiedän olevani otollinen Jumalalle ainoastaan Jeesuksen Kristuksen tähden. En ole taivaan perillinen oman kelvollisuuteni vuoksi, vaan juuri yksin Kristuksen kelvollisuuden tähden. — Matti S. Nevalainen


Tiistai 9.1.2018

VAIN ARMOSTA – EI ANSIOISTA

Raamatussa ihmisen aseman muutosta Kristuksessa kuvataan sekä oikeustoimen että kaupankäynnin mielikuvillä. Vaikka ihmisen olemus on synnin turmelema ja näin ollen kelpaamaton pyhän Jumalan edessä, niin silti taivaallinen oikeustoimi julistaa ihmisen kelpaavaksi Jumalalle Kristuksen tähden. Vaikka ihminen on hengellisesti velkaantunut Jumalan edessä niin pahasti, ettei hän ei voi ostaa omaa kelpaavuuttaan Jumalalle millään tavoin, niin Kristus on ostanut kaikki ihmisen velat. Teologiassa tästä ihmisen aseman muutoksesta Jumalan edessä käytetään nimitystä "vanhurskauttaminen". Mitä vanhurskauttaminen on? Vanhurskuttamisessa ihminen saa Jumalan puolelta pelastuksen, johon hänellä itsellään ei olisi oikeutta eikä varaa hankkia. Vanhurskauttamisessa ihminen saa Kristuksessa lahjaksi kelpaavuuden Jumalan edessä. Jumala itse lahjoittaa tämän ihmiselle armosta. Jos vanhurskauttaminen perustuisi meidän ihmisten omiin tekoihin, niin se ei kestäisi. Vain Jumalan teko kestää. Ihmisen uskokaan ei tekona ja ansiona riitä. Usko ei ole ansio. Se on vain vanhurskauden lahjan vastaanottamisen väline. Kun ihminen uskossa ja luottamuksessa turvautuu Kristuksessa lahjoitettuun kelpaavuuteen Jumalan edessä, niin Jumala katsoo ihmistä ikäänkuin Kristuksen läpi ja lukee kaiken Kristuksen pelastusansion ihmisen hyväksi. — Matti S. Nevalainen

Maanantai 8.1.2018

TAIVAAN ISÄN TUHLAAJALAPSI

Mielestäni yksi ihanimmista Jeesuksen kertomista vertauksista on kertomus tuhlaajapojasta (Luuk. 15:11-32). Siinä eräs vauraan talon poika lähti isänsä luota maailmalle ja tuhlasi siellä kaiken ennakkoon saamansa perinnön. Lopulta hänellä ei ollut enää jäljellä mitään ja hän joutui sikopaimeneksi. Hän eli ja nukkui sikojen kanssa.Hän eli kuin sika sikojen joukossa. Elääkseen hän söi sikojen ruokaa. Siinä äärimmäisessä haaksirikkotilanteessa hän meni itseensä ja alkoi miettiä niitä syitä, jotka olivat johtaneet hänet tähän. Hän totesi tehneensä vääriä valintoja ja niinpä hän päätti tehdä seuraavaksi paremman valinnan. Hän päätti tehdä täyskäännöksen ja palata takaisin isänsä kotiin. Itse asiassa hänellä ei ollut enää mitään muuta mahdollisuutta, paitsi tietysti se, että hän olisi vain jatkanut sikopaimenena tai .... olisi tehnyt itsemurhan. Valinnat ovat lähes samoja niillä, jotka ovat tehneet uskossaan haaksirikon tuhlatessaan Kristukselta saamansa pelastuksen lahjan tai ovat muuten tehneet elämässään konkurssin. Tämän maailman viettelykset tyydyttävät ihmistä aikansa, mutta jossakin vaiheessa nuo viettykset vievät hänen elämästään kaiken todellisen ilon. Tilalle rauhaton omatunto. Rauhoittaakseen huonoa omaatuntoa ihminen menee tämän maailman "sikopaimeneksi" ja syö tämän maailman tarjoamaa sikojen ruokaa. Mutta sillä ruualla ihminen ei voi hyvin. Silloin ollaan samassa tilanteessa tuhlaajapojan kanssa. Paras ratkaisu tässä tilanteessa on sama kuin raamatunkertomuksen tuhlaajapojalla – täyskäännöksen tekeminen ja paluu Taivaan Isän luokse. Siellä, Isän luona on ihmisen oikea turvallinen koti. Siellä Isän sylissä tyydyttyy ihmisen hengellinen nälkä ja jano. — Matti S. Nevalainen

Sunnuntai 7.1.2018

KRISTUKSEEN KASTETUT

"Me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman." (Room. 6:3-4) Siis kristillinen kaste merkitsee ihmiselle kuolemantuomiota - ei vain pelkästään ajallista kuolemaa, vaan kuolemaa ennen kaikkea iankaikkisessa merkityksessä. Me kaikki olemme jo syntyessämme kuolemaan ja kadotukseen tuomittuja, koska synti erottaa ihmiskunnan Jumalasta. Kun joku viedään kastettavaksi tai joku itse menee kastettavaksi, hänet tunnustetaan ansaitsevan kuolemanrangaistuksen. Ulkonaisesti tämä näkyy erityisesti niissä kirkkokunnissa, joissa kasteelle vietävä lapsi tai kasteelle menevä aikuinen upotetaan kokonaan veden alle. Jos kastettava pidettäisiin veden alla muutaman minuutin ajan, niin hän ihan oikeasti kuolisi, mutta hänet nostetaan kastevedestä. Sillä kuvataan Jeesuksen ylösnousemusta. Olipa kastetapa mikä tahansa, niin kristilliseen kasteeseen liittyy sama merkitys ja ilosanoma: kaste liittää ihmisen Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Siis kastettavan kuolemantuomio on pantu toimeen Jeesukselle ja kastettava voi kasvaa Jeesuksen ylösnousemukseen. Kasteen tarkoitus käytännön kristillisessä elämässä on ajaa ihminen päivittäin Kristuksen luo ja kasvattaa hänet Jeesuksen Kristuksen yhteyteen. Kristuksen yhteen kasvavana ihminen voi luottaa siihen Jumalan lupaukseen, että Jeesuksen kuolema on myös minunkin kuolemani ja Hänen ylösnousemuksensa on myös minunkin ylösnousemukseni. — Matti S. Nevalainen

Loppiaispäivä 6.1.2018

TAIVAS JA MAA YHDISTYVÄT JEESUKSESSA

Loppiaista sanotaan Jumalan ilmestymisen juhlapäiväksi. Jumala on paljastanut ihmisille kaiken sen, mitä Hän on tehnyt Jeesuksessa taivaissa ja maan päällä - ikuisuudessa ja ajassa. Seurakunnissa loppiaisena luetaan raamatuntekstejä, jotka kertovat Jeesuksen jumalallisen alkuperän paljastumisesta koko maailmalle. Itämaan viisaat saivat sydämeensä palavan halun kohdata käytännössä tuo Jumalan valtakunnan ilmestyminen. He matkustivat kaukaa itäisilta mailta katsomaan ja kunnioittamaan Jeesusta. Jeesuksen näkeminen on täytynyt olla noille idän viisaille pyhä kokemus, jossa taivas ja maa yhdistyivät. Normaalissa arkioloissa Jumalan maailma ja tämä maa tuntuvat olevan äärettömän kaukana toisistaan. Ihmisillä itsellään ei ole keinoja saavuttaa Jumalan taivasta. Jumala on Jeesuksessa yhdistänyt tuon taivaan ja maan välisen kuilun. Jumala näki hyväksi Jeesuksen veren välityksellä tehdä sovinnon ja vahvistaa rauhan kaiken kanssa, mitä on maan päällä ja taivaissa. (Kol. 1:19–20) Jumalan armo ja syntien anteeksianto vuotaa kaiken sen lihan ylle, joka turvautuu tähän Jeesuksen veren tuomaan sovintoon. — Matti S. Nevalainen

Perjantai 5.1.2018

KIITOLLINEN MIELI NÄKEE ASIAT TOISIN

"Minä en luovu toivostani enkä lakkaa sinua ylistämästä." (Ps. 71:14) Toivo ja ylistys nousevat kiitollisesta sydämestä. Syvä sydämen kiitollisuus on enemmän kuin pelkkä muodollinen kiitos. Ihminen oppii sanomaan "kiitos" käskemälläkin, vaikkei sydämessä olisi lainkaan kiitollista mieltä. Kiitollisuus ei ole käyttäytymismalli vaan asenne. Samalla tavoin kuin muutkin elämänasenteet, kuten anteeksiantaminen ja rakkaus niin myös kiitollisuus on tahdon asia. Ne ovat kaikki tahdonalaisia valintoja. Jumalasuhteessa sydämen kiitollisuus on ensiarvoisen tärkeä asia. Kiitollinen mieli oppii näkemään elämässä Jumalan tekoja. Kiitollinen mieli avaa toivon luottamaan Jumalan mahdollisuuksiin. Jumalan rakkaus meitä ihmisiä kohtaan ei vähene siitä että olemme kiittämättömiä häntä kohtaan. Jumalan rakkaus ei vaadi kiitollisuuttamme tai muita vastalahjoja. Mutta kiittämättömyys tekee meistä kovasydämisiä ja se estää meitä näkemästä Jumalan rakkautta. Kiittämättömyys myöskin estää meitä näkemästä Jumalan siunauksia elämässämme. Kiittämättömyys estää näkemästä Jumalan apua elämässämme. Kiitollinen mieli osaa iloita pienistä asioista, mutta ei murehdi pienistä epäkohdista ja epäoleellisista asioista. — Matti S. Nevalainen

Torstai 4.1.2018

ELÄVÄN LEIVÄN NÄLKÄ

Tämän nykyajan yhteiskunnan yleisiin toimintatapoihin kuuluu, että uskonasiat ja Jumalan valtakunta pidetään yksityisasioina ja ihmisten yksityisinä mielipiteinä. Kun yhteiskunnassa sunnitellaan ihmisen hyvinvointia, niin mietitään vain näkyväistä hyvinvointia. Mietitään vain työn, asunnon, ruuan, koulutuksen, liikunnan ja taiteen tarpeita. Nekin ovat ensiarvoisen tärkeitä asioita ihmisen elämässä ja ne asiat pitää hoitaa kondikseen. Näiden näkyvien tarpeiden rinnalla ihmisen elämää varjostaa jatkuva "sielun ruuan" nälkä - elämän tarkoituksen nälkä. Viimeisten kahden sadan vuoden aikana julkisessa mielipiteessä ja yhteiskunnan asioiden hoidossa Jumalaa ei ole tarvittu, mutta samalla elämän tarkoituksettomuuden problematiikka on ollut yksi merkittävimpiä teemoja varsinkin 1900-luvun filosofiassa. Vaikka kulttuuristamme on tullut käytännössä lähes ateistista, niin elämän tarkoituksellisuuden nälkä on tullut aiempaa kovemmaksi. Tähän nälkään haetaan ruokaa sellaisista viisauksista ja uskonnoista, jotka perustuvat ihmisjärkeen. Monissa kristillisissä piireissä raamatun Jumalan tunteminen perustuu myös luonnolliseen järkeen. Järki ei tavoita Jumalaa. Hänet tavoittaa vain uskon mieli Pyhän Hengen vaikutuksesta. Jeesuksen merkitys on siinä, että hänessä Jumala tuli sellaiseksi, että me voimme hänet tavoittaa. Jeesus sanoi: "Minä olen elämän leipä. Teidän isänne söivät autiomaassa mannaa, ja silti he ovat kuolleet. Mutta tämä leipä tulee taivaasta, ja se, joka tätä syö, ei kuole. Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää." (Joh 6:48–51). — Matti S. Nevalainen

Keskiviikko 3.1.2018

ON JEESUS TULLUT TÄNNE TAVAHASTA

Jotta voisimme nähdä ja kokea arkielämässä jotakin taivaallista ja pyhää, tarvitsemme Pyhän Hengen kosketusta. Näin on aina ollut. Mitä jos eläisimme sitä aikaa, jolloin Jeesus tuli ihmiseksi maailmaan ja liikkui ihmisruumiissa täällä maan päällä. Inhimillisesti katsoen me näkisimme tavallisen työttömän puusepän pojan, joka kierteli kahdentoista kaverinsa kanssa ympäriinsä ja puhui omituisia juttuja lähelle tulleesta Jumalan valtakunnasta, antoi syntejä anteeksi ja paransi sairaita. Joku ehkä saattoi todeta heistä, että "menisivät tekemään jotakin rehellistä ja hyödyllistä työtä". Entä Jeesuksen syntymä. Se näytti päältä päin tavalliselta nuoren ja köyhän perheen lapsen syntymältä. Jumala ilmestyi lihaksi tulleena ihmisten keskelle inhimillisesti katsoen äärimmäisen vaatimattomissa puitteissa. Pinnallisesti Jeesus näytti pelkältä ihmiseltä. Vain sellaiset ihmiset, jotka näkivät Jeesuksen hengellisen näkökyvyn kautta, näkivät asiat toisin. Ehkä itämaan viisaat miehet olivat juuri tällaisia. Kenties he kokivat sydämissään Pyhän Hengen kosketuksen, koska he etsivät Jeesuksen käsiinsä päästäkseen kumartamaan häntä ja voidakseen antaa hänelle kuninkaallisia lahjoja: kultaa, suitsukkeita ja mirhaa. Entä nyt tänä päivänä? Ihmisen elämä (myöskin Jumalan lapsena eläminen) on pääosin tavallista arkielämää, jossa harvoin eletään ns. suuria taivaallisia kokemuksia. Kristillinen usko ei viime kädessä perustu hurskaisiin toiveisiin eikä meidän henkilökohtaisiin erityisiin kokemuksiin. Usko perustuu Jumalan läsnäoloon, sanaan ja armovälineisiin. Hengellisen näkökyvyn kautta voimme kohdata ja kokea Kristuksessa loistavan Jumalan kirkkauden - ja vähän ymmärtääkin jotain Jumalan todellisuudesta. — Matti S. Nevalainen


Tiistai 2.1.2018

MUUTOSTA KAIPAAVA IHMINEN

Tein vähäsen kvantitatiivista sisällönanalyysia niistä some-postauksista, joita osui kohdalleni Facebookin ja Twitterin etusivuilla uudenvuodenpäivänä. Ei liene mikään yllätys, että noin 80 prosenttia päivityksistä käsitteli tavalla tai toisella uuden elämän alkamisen mahdollisuutta. Noin 30 prosenttia päivityksistä käsitteli tilintekoa menneeseen. Tämä kertoo siitä, että meillä ihmisillä on maailmankatsomuksesta ja kulttuurista riippumatta tarve päästä sovintoon menneisyytemme, nykyisyytemme ja tulevaisuutemme kanssa. Kristillisesti sanoitettuna meillä kaikilla ihmisillä on taipumus tehdä parannusta elämässämme ja löytää omalletunnollemme rauha. Toisin sanoen meillä on tarve päästä sovintoon itsemme ja luojamme kanssa, siis sovittaa syntimme. Koska tämä itsensä muuttaminen omin voimin on käytännössä mahdoton tehtävä, on meillä ulkopuolisen vapahduksen tarve - syntien anteeksisaamisen tarve. Raamatun mukaan on olemassa elävä Vapahtaja, siis Jeesus Kristus. Hän on saanut aikaan täydellisen sovituksen ja se koskee koko maailmaa (2 Kor. 5:19-21). Joskus ihmiselämässä on aikoja, jolloin hän ei enää usko omiin mahdollisuuksiin muuttaa itseään paremmaksi ihmiseksi. Silloin ulkonaisesti ns. kunnollinen ja hyväkin ihminen saattaa tuntea itsensä niin kurjaksi syntiseksi, että jopa pelkää Jumalan vihaa. Näinhän se itse asiassa on, että kun ihan oikeasti tulee tuntemaan omat syntinsä, niin pakostakin joutuu tunnustamaan ansainneensa Jumalan vihan, ikuisen kuoleman ja kadotuksen. Ihminen ei pysty omin voimin muuttumaan ja pelastamaan itseään. Sitä yrittäessään hän vain lisää syntiensä määrää. Silloin on pakko uskoa ja luottaa siihen, että Jeesus on hankkinut sovituskuolemallaan pelastuksen ja vapahduksen. Silloin joutuu hyväksymään sen tosiasian, että ihmisen pelastuminen ei viime kädessä riipu ihmisen muuttumisesta, vaan se riippuu täysin Jumalan armosta ja anteeksiantamisesta. Muuttumistakin toki tapahtuu, mutta sekin tulee pelkästään armosta ja lahjana Hengen hedelmänä Kristuksen läsnäolon seurauksena. Ja tuollainen muutos on sellaista, joka kirkastaa nimenomaan Kristusta eikä ihmistä itseään. — Matti S. Nevalainen


Uudenvuoden päivä 1.1.2018

JUMALA ON LÄSNÄ NIMESSÄÄN

Jeesus-nimi merkitsee ’"Herra on apu" ja "Herra on pelastaja" ja "Herra on vapahtaja". Enkeli ilmoitti Jeesuksen maalliselle isälle Joosefille, että nimen olisi oltava Jeesus, koska hänessä tulisi olemaan pelastus ja vapahdus ihmisten synneistä (Matt.1:20-23). Toki Jeesus-nimi oli myös Marian lapsen nimi, jolla hänet tunnettiin ihmisenä. Mutta ennen kaikkea se on Jumalan nimi. Nimien avulla meidät kaikki ihmiset tunnetaan. Nimi edustaa meitä ja olemme sidotut ja sitoutuneet omaan nimeemme. Tein vuosikausia myynti- ja markkinointityötä, jossa tunsin suuren osan asiakkaistani pelkästään nimen perusteella. Asiakasta ei tarvinnut välttämättä tuntea. Nimen avulla voitiin poimia tietty henkilö asiakasrekistereistä. Nimen avulla voitiin tavoittaa hänet ja hoitaa asiat. Nimen ja ihmisen välillä on kiinteä suhde. Ihminen on sitoutunut nimeensä. Hän on siksi läsnä nimessään. Jumalakin ilmoitti ihmisiä varten oman erisnimensä, jotta Hänet voidaan tavoittaa nimen avulla ja jotta Hän voisi olla ihmisille läsnä nimessään. Näin ihmisten ei tarvitsisi turvautua omiin mielikuviinsa Jumalasta. Näin ihmisen ei myöskään tarvitse rukoilla Jumalaa omien mielikuviensa varassa, vaan voi juuri Jeesuksen nimessä rukoilla Jumalaa. Ihmisiä varten Jumala sitoutui Jeesus-nimeensä. Siinä nimessä voidaan tavoittaa Jumala siinäkin tapauksessa että ihmisellä olisi Jumalasta epämääräinen ja sekavakin mielikuva. Jeesuksen nimessä Jumala tulee uskon kautta todelliseksi ja läsnäolevaksi ihmiselle siinäkin tapauksessa ettei ihminen tiedä Jumalasta muuta kuin Hänen nimensä. Raamatun mukaan ei ole olemassa muuta nimeä, joka nimessä pelastuisimme. Ei ole muuta nimeä, jonka varaan olisi turvallista jättää koko elämämme. — Matti S. Nevalainen